lauantai 21. huhtikuuta 2018

The Night Walker - Yöllistä Kauhua (Usa-64)

Tässäkin on komeat alkutekstilöinnit sieltä täältä tuijottavine silmineen (yksi tuijottaa jopa nyrkinsilmästä) pitkissä hiuksissa, ilmassa, pilvistöissä leijumisineen ja pyörteineen. Mutta muuten ei päästä edellisen tasolle. Tämä on perus William Castle-gimmickointia, ei enempää. Mutta on valitettavasti vähempää, ei päästä parhaimpiin Castleiluihin.


Perustavaraa. Barbara Stanwyck kärsii pahoista painajaisista joissa hänen kuollut palanut (ja nyt siis [ainakin uni]palannut, heh), siinäpä se. Hyvää näyttelijätyötä (Stanwyck, Robert Taylor, Lloyd Bochner esittää Unta [unen ääntä] ja sanoo "Dreams have no names."), siinäpä se.


P.S. Elokuvan trailerin trio on varmaan aikoinaan nostattanut kulmakarvoja ja karhistuttanut kurkkuja: "Do you dream of sex? Do you dream of violence? Do you dream of murder?"

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Dark Intruder (Usa-65)


Kyttyräselkäinen, pitkäkyntinen viiltelijä, vähän Jack The Rippermäinen (ja Jekyll ja Hydemäinen) tappajahirviö riehuu 1890-luvun San Franciscossa, mutta riehuu okkultisella otteella, muinaisella demonisuudella; Hän jättää sumerilaisen demonipatsaan jokaisen uhrin viereen..


Leslie Nielsen(!) on välillä krapulainen (onnettomasti esitettynä), yleensä iloinen, viheltelevä okkultismiekspertti! (Tämä dandy-okkultismitietäjä-tuntija sujuu paremmin.)


Elokuva menee koko ajan syvemmälle aiheeseensa (lähes kaikkien asunnot täynnä okkultisia, demonisia `sisustus`elementtejä) ja jo elokuvan pirun komeat alkutekstit kyntttiläzoomauksineen, harmaan pilvistön harmaan tuijottavine silmineen ja Lalo Shifrinin sopivasti ujeltavine musiikkeineen vie katsojan johonkin kauas.


Pirun mielenkiintoinen, tanakka toteutus.


P.S. En kuitenkaan käsitä miksi loppuun on liitetty hassu loppumonologi-dialogi kukalle! Demoniselle, kökösti värisevälle kukalle; "Oh! Shut up! No-one asked your opinion!" Mutta pirun hyvä elokuva tästäkin huolimatta!


"What is everything?"

23 Paces to Baker Street (Usa-56)


Sokea, kyyninen käsikirjoittajakuuluisuus (puhuu, purkaa tekstit nauhalle, Van Johnson) kuulee pubissa seinän läpi murhasuunnitelman ja muuta hämärää. Kaikkea hän ei kuule pubin perusmetelin läpi. Sitten alkaa selvittäminen perusporukan kanssa; Varakas sokea-miehemme, hänen palvelijansa ja paikalle pelmahtava ex-kihlattu (vera Miles). Ja poliisit tietenkin kanssa.


Paljon kehuttu, mutta mulle tämä jää vain värikkääksi ja hyvinnäytellyksi tavanomaisuudeksi, jota on kyllä ihan miellyttävää, suittua ja sujuvaa seurata. Hillittyä, hienostunutta, hieman Hitchcockiaanista väritelmää, mutta ei sen kummempaa. Hitchcockia hitusen, ei enempää.  (On tässä myös hitusen esigiallomaisuuttakin, sokeus, värikkyys, vilahtava puhelinkoppipuukotus.) Varsinkin Johnson on hyvä, jopa loistava, muut vähän perässähiihtäjiä. Kuitenkin kiva, värikäs perusjännäri. Elegantti, ehkä vähän liiankin..


Sokea näkevälle: "How does it look? It is beautiful?" Näkevä: "Yes, very beautiful; view, buildings.." Sokea: "You make it all so vivid, I can almost see it." Ja vielä sokea näkevälle naiselle: "I must come to see your view some day." Värikästä kyynisyyttä, Värikästä sokeutta, värikästä näkymättömyyttä. Värikästä värikkyyttä.







lauantai 14. huhtikuuta 2018

The First Power - Pentagram-Pahan syleily (Usa-90)

Saatananpalvonta-sarjamurhaajaa (Jeff Kober) ei saada hengiltä edes kaasukammiossa. Tämän jälkeen hänen ruumiinsa, voimansa, henkensä, mitkä lie jatkaa touhujaan, varsinkin poliisin (Lou Diamond Philips) perässä pyörimistä. Selvänäkijä-nainen (Melanien sisko Tracy Griffith) pyörii myös mukana tapausta tutkimassa ja Lou`ta hämmentämässä ja auttamassa, pahuutta pakoon juoksemassa ...

Ihan onnistunut ysärialku-kauhutoimintailu, jota Philipsin silosuloposkinaamailu laimentaa liikaa, mutta Koberin persoonallinen perunapeltoilu-kasvoilu ahavoittaa elokuvaa sopivasti synkempään suuntaan. Välillä, aika useastikin, junnaavuutta, mutta muutamat kummakohtaukset piristävät; Harvoin näkee `nykyaika`-toimintaelokuvaa, jossa Los Angelesissa tapahtuva takaa-ajo on suoritettu auton ja hevoskärryn välillä! Tätä olisi tosiaan katsonut huomattavasti pidempääkin, nyt se on vain pieni vilahdus. Myös kohtaus jossa saatanallinen sarjamurhaaja ottaa juoppohotellin katosta tuulettimen ja se jatkaa pirullista pyörimistään hemmon käsissä käytävätakaa-ajossa, on hörähdyttävän hullua meininkiä. Elokuva ei verinen, pentagrammikuvioilla kyllä sotataan.

Keskivertokauhua ja toimintaa, ei enempää eikä vähempää... Vaikka formaatin mukaan tähän viitataankin, niin sänkyyn eivät Timantti, eikä Tracy yhdessä pääse, siitä pitää juonenkatkaisu/ ratkaisu `huolen`. Mutta sairaalasänkyyn kuitenkin, mutta kumpi?


lauantai 7. huhtikuuta 2018

Splatter Disco (Usa-2007)

Katsoin ihan helvetin huonon elokuvan. Se on tuo yllämainittu.
 Siinä ei ole juurikaan splatteria, saati discoa. Jos splatter on nostettu ihan elokuvan nimeen, ja vieläpä sen ensimmäiseksi sanaksi, niin luulisi sen olevan sakeaa. Ei ole. Ja disco on varsin kaukana discosta. Siellä soi "kaikki muu" paitsi disco.
Ja en voi sanoa, etteikö minua olisi varoitettu. Dvd:n kannessa lukee "First slasher musical". Olin unohtanut tämän kauhean karkoittavan lauseen, kun laitoin levyn pyörimään. Ensimmäisen puolen tunnin ajan toistin `Onpa tämä huono`, mutta sitten pamahti ensimmäinen musikaaliosuus ( hassuihin eläinasuihin pukeutuneet `fetsissifriikit` laulavat ja telmivät hassusti) ja huusin `Onpa tämä helvetin huono!` Ja näitä musikaalinumeroita ja huutoja tuli lisää ja lisää...

Pikkukaupungin yöklubi, `perverssien perverssioiden pesä` (tietenkin hyvinkin kiltisti kuvattu sellainen) on uskovaisten silmätikun alla. Klubin väki vastustaa heitä ja heidän sensuuriaan susihuonolla näyttelemisellä, tönkköteatraalisilla teko/mukarankkuuksilla ja tahattomasti tirskuvilla eläinasu-"seksi"kohtauksilla.
Sex? Slasher? Splatter" Ei. sensuuri? Kyllä, kaikin puolin.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Blood of Dracula`s Castle (Usa-69)

Al Adamsonin Dracula vs Frankenstein oli Suomessa elokuvateatterilevityksessä nimellä Verimessu ja tämä nyt käsiteltävä Blood of Dracula`s Castle vhs-levityksessä nimellä Verilinna. Verimessussa ei ollut kirkkoa, eikä Verilinnassa linnaa, mutta ei se haittaa. Molemmat ovat hyvää Al Adamson roskaa. Vuosikertaverta.

Varsinkin Dracula`s Castle .Olen alkanut pitämään siitä yhä enemmän, jopa Adamsonin parhaana; Siinä on kitettyttävän hyvä, jopa mainio, tanakka nimi, siinä on monipuolisesti roskaa ja sen vhs- kansi on ihanan liioitteleva: Palavasuinen ja silmäinen, paholaisenpään muotoinen linna on sylkenyt suustaan verivuoksen jonka päällä portailla uhri makaa.

BoDC:ssa toistuvat innovatiivisesti veden ja veren teemat; Toisaalla, toisaalta ollaan vesipuistossa, on vesiputouksia, toisaalta, toisaalla verenimijöitä. Tai ei varsinaisia verenimijöitä, vaan veren (lasista)juojia, sillä talossa (ei siis linnassa) asuva aatelinen, vanha vampyyripariskunta tekee juuri näin. Verikin tuodaan heille. Ja He haaveilevat synteettisestä verestä! Innovatiivista! Ja kaikki kuuhulluja. Ja kauhukellari kaiken alla.

Mukavasti, innovatiivisesti vampyyreita ja roskaa, roskia vienosti tuulettava teos.

P.S. Rakkaalla elokuvalla on monta arvostelua! :-)


lauantai 31. maaliskuuta 2018

Les Parents Terribles (Ranska-48)

Muistin pikkuisen väärin. Tämän elokuvan clou, ilo ja tuska, on se kun perheen poika (Jean Marais) on rakastunut naiseen. Naiseen, joka on vielä isän rakastajatar. Kaikkein kovimmalle kuitenkin ottaa perheen äidillä, poikaa ei saa rakastaa kukaan muu kuin hän. Hänen ratkaisunsa onkin julma, aikamoinen.
Kaikki kuitenkin pyörii kököntaidokkaan, pönttö sekaisin olevan teatraalisen pensasfarssin pillin ja muiden soittimien mukaan.

Marais`n esittämä hahmo on 22-vuotias, Marais itse reilusti kymmenen vuotta vanhempi. Tämä tuo tahallista ristiriitaa teokseen, eihän hän tietenkään täysin ole tuon ikäisen näköinen, mutta kuitenkin oloinen. Joku tuo häntä lähemmäksi reilua parikymppistä, ehkä energisyys. Äiti vetää täysillä. (Turmioon.)

Tanakkaa pusikkofarssiaanista meininkiä, mutta visuaalisuutta olisin kaivannut enemmän, kun kyseessä on kuitenkin Cocteau. Absurdin hyvää, kovaa tekstiä, hyviä, kovia näyttelijäsuorituksia, hyvää, kovaa kohdistamista, mutta elokuva vähän liian teatterimaisen hidastempoinen. Mutta hyvää, kovaa Cocteauta kumminkin.